Emmi Virtanen

Emmi Virtanen on monipuolinen musiikin ammattilainen, joka toimii laulajana, laulunopettajana, yhteisömuusikkona ja musiikin tekijänä. Hän kokee tärkeäksi viedä musiikkia kaikkialle ja kaikenlaisille ihmisille, ja innostuu erityisesti projekteista, jotka ylittävät raja-aitoja ja luovat siltoja ihmisten ja yhteisöjen välille. Emmi käyttää työssään musiikin lisäksi poikkitaiteellisia menetelmiä ja on rohkea toteuttaja.

Musiikki on tuonut Emmille iloa lapsuudesta saakka. Hänen ensimmäinen instrumenttinsa oli viulu, minkä jälkeen hän on soittanut myös kitaraa, pianoa, kanteletta, ukulelea ja muita bändisoittimia. 16-vuotiaana Emmi löysi laulamisen ja alkoi tehdä omaa musiikkiaan opiskellessaan Savonlinnan Taidelukion ooppera-musiikkiteatteri-linjalla. Hän jatkoi opintojaan Kuopion konservatorion muusikkolinjalla ja valmistui myöhemmin Savonia ammattikorkeakoulusta musiikkipedagogiksi. Tämän jälkeen Emmi täydensi opintojaan yhteisömuusikoksi (Savonia amk) ja valmistui kesällä 2023 taidepedagogiksi Yamk-koulutuksesta. Tällä hetkellä hän suorittaa koulutusjohtamisen perusopintoja Jyväskylän yliopistossa.

Emmi on ollut mukana monissa musiikkiproduktioissa ja keikkaillut ympäri Suomea niin solistina kuin erilaisissa yhteistyökuvioissa. Tällä hetkellä hän tekee lastenmusiikkia Lekkerbergin laulava kylä -lastenmusiikkiorkesterissa, on mukana Kulttuurikeinu-osuuskunnassa ja työskentelee Mäntyharjun kansalaisopistossa. Vapaa-aikansa Emmi käyttää uusien laulujen, poikkitaiteellisten menetelmien ja ideoiden kehittelyyn.

Ota yhteyttä Emmiin: